Laskettelu on suosittu talviharrastus. Moni haluaa päästä rinteeseen nauttimaan lumesta ja vauhdin hurmasta. Useimmat suosivat rauhallisempaa menoa niin, että rinnettä tullaan hiljaa alas ja samalla nautitaan ulkoilmasta ja rinnemaisemista. Lisäksi on myös niitä, joita nimenomaan vauhti viehättää, ja silloin rinnettä voidaan tulla alas hieman nopeampaan tahtiin. Ehkä matkan varrelta löytyy myös hyviä metsäreittejä tai hyppyreitä, joista saa hieman lisäjännitystä lasketteluun. Olitpa sitten millainen laskettelija tahansa, niin välineet on hyvä olla kunnossa. Laskettelu ei varmasti ole miellyttävää, mikäli sukset eivät luista tai monot hankaavat nilkkoja. Myös liian lyhyet sauvat ovat huonot, koska sitten ei saa pukattua vauhtia itselleen mikäli tarve vaatii.

Välineet ovat siis tärkeässä roolissa laskettelussa, samoin kuin siihen sopivat vaatteet. Jos lähtee rinteeseen vain ohuessa tuulitakissa ja verkkahousuissa, niin kylmyys voi puskea heti läpi vaatteista ja silloin laskettelu voi loppua ennen kuin se on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Voi olla ikävä yllätys kun huomaa, että on liian vähän vaatetta. Ehkä mökillekin on pidempi matka, joten koko laskettelupäivä menee mönkään, kun on laittanut itselleen liian kevyet vaatteet.

Lasketteluvälineet

Kun lähtee laskettelemaan, niin silloin tarvitaan myös yleensä muutamia muita välineitä kuin vain sukset ja sauvat. On hyvä olla laskettelulasit ja kypärä, jotta varmistaa turvallisen lasketteluharrastuksen. Monet haluavat myös pitää puhelinta mukana, sillä lasketellessa on mukava välillä pysähtyä ottamaan valokuvia. Onhan tunturin päältä yleensä hienot näköalat. Puhelinta voi käyttää myös muuhun tarkoitukseen laskettelun lomassa. Jos haluaa hieman hengähtää, niin voi käydä pelaamassa vaikka online kasinolla, esimerkiksi casino huone on suosittu pelipaikka. Online-kasinoilla voi pelata suosituimpia uhkapelejä, kuten vaikka pokeria, rulettia tai kolikkopelejä.

Laskettelun tärkeimmät välineet ovat tietysti sukset, sauvat ja monot. On tärkeää, että monot ovat juuri sinun jalkaasi sopivat, sillä niitä pidetään yleensä jalassa useampi tunti. On ikävää, jos ne painavat tai eivät istu jalkaan hyvin. Jos et itse omista lasketteluvälineitä, niin laskettelukeskuksissa on yleensä hyvät vuokraamot, joista voi kohtuullisella hinnalla vuokrata itselleen välineet. Silloin ne myös säädetään juuri sinulle sopiviksi, sillä henkilökunta osaa katsoa sinun taidoillesi sopivat välineet, jotka on säädetty myös sinun pituutesi ja painosi mukaan. Vuokraamon sukset on yleensä myös voideltu hyvin, mutta jos sinulla on omat sukset, huolehdi siitä, että ne myös on huollettu. Ainakin voitelu ja kanttien teroitus kannattaa tehdä perushuoltona, jos laskettelet vähänkään enemmän.

Vaatteet laskettelua varten

Laskettelussa ollaan siis yleensä lähes koko päivä ulkoilmassa. Silloin on tärkeää, että vaatteet ovat asianmukaiset. On hyvä olla paksu takki, jossa on tuulenpitävä kerros. Täten se estää tuulen pääsyn takin sisään ja pysyt lämpimänä. Tunturin laella pukkaa aina tuulemaan ainakin jonkun verran, joten tällainen takki on paikallaan. On myös hyvä jos takissa on vedenpitävä kalvo, sillä lasketellessa voi joskus kaatua, tai lumi voi olla märkää. Silloin on hyvä jos vesi ei mene heti läpi takista. Myös housut on hyvä olla laadukkaat ja sellaiset, jotka pitävät tuulta ja vettä. On ikävä kaatua takamukselleen ja huomata, että märkä lumi menee heti läpi housuista. Siinä voi olla loppupäivä pilalla, eikä tee enää mieli jatkaa laskettelua.

Muita hyviä lasketteluun tarvittavia vaatteita ovat esimerkiksi pipo, tai kypärälakki mikäli käytät kypärää. Lisäksi tarvitaan hyvät hanskat tai kintaat, sillä kylmä ilma ottaa herkästi sormiin. Vaikka pakkasta ei olisikaan kovin paljon, niin silti jo muutama miinusaste voi tuntua sormissa todella kylmältä, koska ollaan tunturissa. Kannattaa siis panostaa hanskoihin tai kintaisiin, sillä ne jos mitkä voivat vaikuttaa laskettelupäivän kulkuun ja omaan mielialaan. Jos sormet pysyvät lämpimänä, niin laskettelukin tuntuu paljon mukavammalta. Myös hyvä aluskerrasto on paikallaan, kun ollaan koko päivä ulkona pakkassäässä.